.
Kiinnostaako huumeet?
Kirjoituksia ehkäisevän huumetyön kulisseista
Tervetuloa YAD Youth Against Drugs ry:n blogiin.
Julkaisemme järjestön työntekijöiden, vapaaehtoisten sekä toisinaan vierailevien kynäniekkojen mielipiteitä ja kokemuksia ajankohtaisista asioista huume- ja järjestökentältä.
Pääset siis kurkistamaan ehkäisevän huumetyön kulissien taakse.

Kokemusasiantuntija antaa tarinalle kasvot

tammikuu 28, 2013

Mielenterveys- ja päihdetyössä on viime vuosina nostettu yhä enenevissä määrin esiin ajatusta kokemuasasiantuntijatoiminnasta. Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan henkilöä, joka on joko itse tai esimerkiksi omaisena läpikäynyt jonkun päihde- tai mielenterveysongelman, ja on halukas jakamaan kokemaansa muiden kanssa. Kokemusasiantuntijat voivat osallistua esimerkiksi erilaisten hoitojen kehittämiseen, kouluttaa tulevia terveys- ja sosiaalialan ammattilaisia eri asiakasryhmien kohtaamiseen ja yleisesti toimia muiden samassa elämäntilanteessa olevien äänitorvena.

YAD ry:ssä ajatus kokemusasiantuntijoista ei ole lainkaan vieras. Toiminnassa on alusta saakka ollut mukana kokemustaustaisia henkilöitä niin työntekijöinä kun vapaaehtoisinakin. Päihdetaustaisten ns. ”katutietoa” on jaettu muille vapaaehtoisille koulutuksissa ja materiaalien kautta, ja se on ollut keskeinen osa YAD ry:n tietopohjaa. Vaikka kokemustieto onkin yhden ihmisen (ja mahdollisesti hänen lähipiirinsä) subjektiivinen näkökulma, täydentää se hyvin laajempiin otoksiin perustuvaa tutkimustietoa. Lisäksi kokemustieto tuo esiin sellaisia ihmisen elämänkulkuun ja tunnereaktioihin liittyviä yksityiskohtia, jota laajempia massoja käsittelevällä tutkimuksella on vaikea saada esiin.

Kokemusasiantuntijatoiminnasta voi parhaimmillaan olla hyötyä myös kokemusasiantuntijalle itselleen. Toiminnan kautta voi arvioida myös itse omaa menneisyyttään, ja luoda uusia merkityksiä koetulle. Päihdetaustaa ja siihen liittyviä asioita pidetään usein häpeällisinä, mutta kokemusasiantuntijuus tuo koetulle ja eletylle uuden lisäarvon. Kokemusasiantuntija voi olla mukana helpottamassa samassa asemassa olevien tilannetta, ja jopa ennaltaehkäisemässä koko ongelmaa.

On olemassa sanonta siitä, että ”kissat eivät pidä kaunopuheisena ketään, joka ei osaa maukua”. Sama pätee myös eri ihmisryhmiin. Omalla puhetavalla, omalla kielellä ja omien arvojen kautta rakennettu päihdekasvatus tavoittaa parhaiten myös päihdemyönteiset nuoret.  Kokemusasiantuntija, joka voi nähdä maailman nuoren silmin ja samaistua nuoren tunnetiloihin, pystyy innostamaan nuoren aivan toisenlaisiin päihdekeskusteluihin ja omien mielipiteiden tuulettamiseen kuin teoriatietoon tukeutuva ammattilainen. Toisaalta taas teoriatiedon kautta voidaan tarkastella suuria kokonaisuuksia ja todennäköisyyksiä. Paras lopputulos saadaan, kun kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset yhdistävät tietopohjansa ja työpanoksensa.

Kokemusasiantuntijuuden ehkäisevässä päihdetyössä ei ympyroi_narkomaanitarvitse rajoittua vain entisen käyttäjän oman elämäntarinan jakamiseen. Varsinaisten elämän sattumusten ohella kokemusasiantuntijalla on myös valtavasti tietoa eri taitekohdista elämässään. Missä kohtaa valitsisi toisin? Millaista tietoa olisi tietyssä elämänvaiheessa kaivannut? Oliko apua saatavilla? Oliko ammattilaisten kohtaaminen kunnioittavaa? Oman käyttötaustan ja sieltä kumpuavan tietouden pohjalta voidaan rakentaa väline päihdekeskustelujen toteuttamiseen. Luennon sijaan tavoitteena on keskustelu, jossa osallistujat punnitsevat omia valintojaan, asenteitaan ja toimintamallejaan.

Uutta mallia kokemustaustaisten ehkäisevään päihdetyöhön rakennetaan YAD ry:n RAY- rahoitteisessa Kokemusasiantuntijuus ehkäisevässä päihdetyössä – projektissa 2013-15. Projektiin haetaan kahta työntekijää, joiden tehtävänä on yhteistyössä päihteiden käytön lopettaneiden nuorten aikuisten kanssa luoda ja testata erilaisia työkaluja ehkäisevään päihdetyöhön. Lisäksi projektin tavoitteena on tehdä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä, toimia äänitorvena entisen päihteiden ongelmakäyttäjän asemasta 2010-luvun Suomessa sekä mahdollistaa kansalaistoiminnasta kiinnostuneiden nuorten aikuisten kansalaisvaikuttaminen.

Kiinnostaisiko juuri sinua työskennellä päihdetaustaisten nuorten aikuisten kanssa? Onko yhdistystoiminta sinulle tuttua? Entä päihderiippuvuuteen liittyvä problematiikka? Jos vielä projekti- ja kehitystoiminta kiinnostavat, voit hyvinkin olla etsimämme henkilö! Haemme ensisijaisesti hyvää tyyppiä täydentämään YAD-perhettämme. Henkilöä, jolle koulutustoiminta ja verkostoyhteistyö ei ole vierasta, mutta myöskään pulkkamäki tai telttaretki eivät ole mahdottomia työtehtäviä. Haemme henkilöä joka paitsi kuuntelee, myös tarvittaessa auttaa tulemaan kuulluksi. Ja ennen kaikkea henkilöä, jolle käyttötaustainen nuori vapaaehtoinen ei ole vain asiakas vaan yhteistyökumppani.

Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet löydät täältä: http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=8152233&index=2&anchor=8152233

 

– PetraP. Toiminnanohjaaja, Tampere-

kokemus

 

p.s. Tiedoksi sinulle, joka päädyit viime viikolla blogiimme hakusanalla ”Onko YAD hyvä työpaikka?”. Kyllä on, hakemusta vaan tulemaan. 🙂

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.