.

Eeva-Kaisa Hohenthal on YAD:n uusi toiminnanjohtaja

Janne ja Eppu istuvat Tanssisali Lutakon lastauslaiturilla

Eeva-Kaisa ”Eppu” Hohenthal aloitti tammikuussa YAD Youth Against Drugs ry:n toiminnanjohtajana. Yhdistystä vuodesta 2013 luotsannut Janne Paananen on aloittanut uuden työn työnohjaajana. YAD on valtakunnallinen ehkäisevän huumetyön vapaaehtoisjärjestö, jolla on toimistot Jyväskylässä ja Tampereella. Eeva-Kaisa työskentelee Tampereen toimistolta käsin. Eppu siirtyi YAD:hen Silta-Valmennusyhdistyksen kuntouttavan valmennuksen kuntoutuspäällikön tehtävistä. Hän on työskennellyt myös YAD:ssa noin 10 vuotta … Lue lisää

Nuorten mielenterveyden hoito ja päihdepalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Tällä hetkellä alueellinen eriarvoisuus palvelujen saatavuudessa on suurta. Aluevaltuustoissa luodaan rakenteita, jotka vaikuttavat oman alueen palveluihin. Järjestöjen toiminta julkisten palveluiden kumppanina on tärkeää. Ilman järjestöjä moni ihminen jäisi vaille tarvitsemaansa apua. Järjestöt ovat valmiita yhteistyöhön. Hyvinvointialueelle on nimettävä järjestökoordinaattori, joka huolehtii siitä, että … Lue lisää

Maailman suurin päihdekysely Global Drug Survey kerää jälleen tietoa päihteiden käyttötottumuksista ja päihdepolitiikan vaikutuksista. Myös Suomesta toivotaan runsaasti vastauksia. Linkki kyselyyn: https://www.globaldrugsurvey.world/s3/d9546123cc43 Vain tiedon avulla voidaan edistää humaania päihdepolitiikkaa, parempaa hoitoa ja haittojen ehkäisyä. Jos käytät / olet käyttänyt päihteitä, istahda noin puoleksi tunniksi kyselyn pariin ja auta auttamaan päihteitä käyttäviä ihmisiä. Kysely on täysin … Lue lisää

olisitko sinä YAD:n seuraava toiminnanjohtaja?

YAD Youth Against Drugs ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton nuorten valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä huumeiden käyttöä sekä käytöstä aiheutuvia haittoja. Tähän pyrimme yhdistämällä nuorten vapaaehtoistoimintaa, kokemusasiantuntijuutta sekä ammattilaisten asiantuntijuutta. Toiminnanjohtajana sinun vastuullesi kuuluu järjestön strateginen johtaminen sekä talous- ja henkilöstöjohtaminen. Pidät siis huolen, että 1) toiminta noudattaa järjestön tavoitteita ja strategiaa ja … Lue lisää

Yksikin kuolema on liikaa.

31.8.2020 on kansainvälinen Overdose Awareness Day. Muistetaan yliannostukseen menehtyneitä. Muistutetaan, että yliannostuskuolemat ovat vältettävissä. Kaikki yliannostukset eivät johda hengenvaaraan, mutta lievätkin yliannostukset ovat yleensä epämiellyttäviä. Lue Jannen kirjoittamasta blogista 6 neuvoa yliannostuksen välttämiseksi – ja jaa muillekin. Yliannostusriskeistä puhuminen voi pelastaa jonkun hengen. #overdoseaware

Vaaliviivat: puhu mulle huumeista

YAD Youth Against Drugs ry:n Vaaliviivat-kampanja aktivoi kuntavaaliehdokkaat pohtimaan oman kunnan päihde- ja mielenterveystyötä. Kunnallisvaaleilla valitaan jokaiseen kuntaan ne ihmiset, jotka päättävät mm. siitä, miten paljon satsataan päihdehoitoon, saavatko nuoret harrastaa ilmaiseksi koulutiloissa iltaisin tai sijaitseeko kunnan päihdestrategia X-filesissa. *Vaaliviivoilla viitataan vuosina 1907-1935 käytettyyn merkintätapaan vaaleissa: valitun ehdokkaan yli vedettiin punainen viiva. Vaaliviivat sisältää myös … Lue lisää

YAD logo

Etsimme kenties juuri sinua YAD:n keskustoimistolle toimistosihteeriksi! Toimistosihteerinä tehtäviisi kuuluu kirjanpidon ja palkka-asioiden valmistelu, laskutus ja materiaalitilausten lähettäminen, jäsenrekisterin ylläpito, tilinkäyttäjien hallinta, arkistointi, yhdistyksen yleiseen sähköpostiin ja numeroon vastaaminen sekä sekalaiset toimistotehtävät. Työssäsi pääset tekemisiin kaikkien YAD:n työntekijöiden kanssa ja esimerkiksi tyypillinen kysymys työntekijöiltä sinulle tulee olemaan: ”Montako vuosilomapäivää minulla on käyttämättä?” ja pomolta ”Laskisitko … Lue lisää

Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille 2018–2020-hankkeessa kolmisenkymmentä vapaaehtoista nuorta on jakanut kokemuksiaan kannabiksesta. Kokemuksista koottiin Kokemuksia kannabiksesta / kertomuksia elämästä -kirja, joka julkaistaan 23.9.2020. Kokemuksia jaettiin pidempien ja lyhyempien tekstien muodossa, runoin sekä kuvataiteen keinoin. Kokemustekstejä ei olla editoitu, sillä olemme nähneet tärkeäksi säilyttää kirjassa nuorten äänen aitona. Kokemukset on jaettu anonyymisti kirjaprojektiin osallistuneiden turvaksi. Kirjajulkkareita … Lue lisää